Helin tarina – Rentoutus.fi
Kohti hyvinvointia – kehosta käsin.
Miten Rentoutus.fi syntyi
Hei Sinä, ihana, että löysit sivulleni!
”Sä oot sellanen renessanssinainen!” Näin kuvaili pitkäaikainen asiakkaani minua. Totta, olen monesta kiinnostunut. Tieteet, taiteet ja ihmisyys. Erityisesti minua kiinnostaa ihminen kokonaisuutena. Kehoa ja mieltä ei voi erottaa.
Olen kasvatustieteiden maisteri. Ensimmäisen 16 vuoden urani tein käsityönopettajana liikuntapainotteisessa peruskoulussa. Liikunta ja liikkuminen on aina ollut toinen osa elämääni luovuuden ja taiteiden ohella. Nuo 16 vuotta olivat upeaa aikaa lasten ja ihanien työkavereiden kanssa.
Ensimmäisestä intohimostani olin siis jo tehnyt ammatin. Poikani synnyttyä, äitiyslomalla ollessani, huomasin, että palo muuttaa myös toinen itselle tärkeä asia ammatiksi alkoi syttyä. Hyvinvoinnin tarjoaminen ihmisille liikkeen kautta. Lähdin opiskelemaan liikunnanalaa työn ohessa.
Perustin yritykseni Kehosta Käsin vuonna 2015 ja hyppäsin kokopäiväiseksi yrittäjäksi muutama vuosi myöhemmin kun perustin Pilates Studio Vantaan. Unelmani omasta pilatesstudiosta toteutui. Pyöritin studiotani 6 vuotta.
Kun luovuin studiosta tammikuussa 2025, aikaa vapautui uudelle. Tyhjyys antoi tilaa luovuudelle ja uuden opiskelulle. Toinen unelmani puski voimakkaasti pinnalle. En voinut olla huomioimatta sitä. Rentoutus.fi syntyi. Yritys, joka yhdistää kaiken osaamiseni. Nyt minulla on aikaa ohjaamiseni ohella järjestää enemmän retriittejä, tehdä hoitotyötä ja opettaa luovilla hyvinvointi ja käsityökursseilla.
Rentoutus.fi toiminnan käynnisti SAARISTON TAIKAA – Pilates & Rentoutus Retriitti lokakuussa 2025 Helsingissä.
Rentoutus Studio Venus aukesi joulukuussa 2025 Vantaan Tammistoon. Studiolta löytyy hoitohuoneeni, yksityistunti- ja kurssitila.
Olen niin kiitollinen, että saan tehdä tätä työtä. Olla teille läsnä. Hidastaa. Pysäyttää. Liikuttaa. Hengityttää. Opettaa itsemyötätuntoa. Hellittämistä. Itsensä arvostamista. Kehon kuuntelua. Mielen merkitystä.
Tervetuloa tunneilleni, hoitoihin, kursseille ja retriiteille!
Jos sinulle tulee mieleen mitä tahansa kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä minuun: 040 620 6219 tai info@rentoutus.fi
Rakkaudella, Heli
Heli Peltonen
Pilates Studio Vantaan ja Rentoutus.fi perustaja ja omistaja
Opettajakoulutukset
Kasvatustieteiden maisteri, Helsingin yliopisto
Käsityönopettaja
Ohjaajakoulutukset
Pilates, Laitepilates (Reformer), Syvävenyttely, Fascia&Foamroller, FasciaMethod, Footbic, Modern Nordic Walking, Spiraalistabilaatio, Hoitava Hengitys, Soundful Yin, Sointukylpy.
Hoitokoulutukset
Äänimalja, Guasha, Kuivakuppaus, Imukuppihieronta, Akupainanta.
Käynnissä olevat koulutukset: Kuumakivihieronta, Intialainen päähieronta
